Faith No More – Kirjaimellisesti.

opinion

Kuva: Miten voi olla mahdollista, että 10 minuuttia siitä kun liput tulivat myyntiin joku on jo huomannut, ettei pääsekään keikalle?

Kirjoitan tämän kirjoituksen blogiini minulle harvinaiseen tapaan suomeksi. Tämä siksi, että tämä koskee tänään Suomessa tapahtunutta ärsytyskynnyksen nostanutta kulttuuria ivaavaa tapahtumaa [jota tosin tapahtuu myös ulkomailla], ja suomen kieli taipuu paremmin kuin mikään muu kieli silloin, kun jokin vituttaa.

Olen mitä suunnattomimmin ärsyyntynyt nykypäivän erikoisesta mustasta aukkosta, joka on alkanut koko ajan enenevissä määrin säädellä joidenkin keikkalippujen ostotapahtumaa. Se musta aukko imee juuri myyntiin tulleita lippuja nopeudella jonka ei edes pitäisi kait tietoliikenteellisesti olla mahdollista.

Tämä tuottaa usein sellaisen tilanteen, jossa oikeastaan suuri osa lippujen ensimmäisten versioiden ostajista ei ole edes kovin kiinnostunut musiikin sanomasta tai ajattelee itsekkäästi omaa lompakkoaan, muuttaen aiemmin kulttuurillisen ja yhteisöllisen kokemuksen joksikin run to shop -tyyliseksi, kapitalistiseksi ivanäytelmäksi, jossa aiempi musiikinkuuntelijakanssaystävä kääntyy naama diabolisesti irvessä toistaan vastaan.

Olisin enemmän kuin iloinen jonkun yksittäisen intohimoisen fanin puolesta joka vihdoin saisi sen kauan haaveilemansa keikkalipun lempibändinsä keikalle [kuten joskus aiemmin keikalla käynnin tarkoitus oli] tavalla, jossa hänen ei tarvitsisi ostella sitä second hand shopista tuhottomaan kiskurihintaan, koska joku vesipäinen ahne musiikin elämyksellisyyttä vihaava nihilisti on saanut itselleen lippuja jostain syystä > 5 kappaletta, ja laittanut ne ylimääräiset [tai mahdollisesti kaikki] liput myyntiin netin huuto-kauppaan. Kyllä, väliviiva on tahallinen.

Joten lopetan kiltisti tästä lähtien edes yrittämästä mihinkään vastaavalle keikalle jossa voisin nähdä jonkun historiassa ja edelleen nykyisyydessä rakastamistani yhtyeistä aidosti lavalla, kuten tämä Kaisaniemen tapauksen; ja sitävastoin kannatan kunniakkaasti uusia ja vanhoja mahtavia bändejä jotka edelleen voivat soittaa keikkansa klubeilla ja pienillä lavoilla [ilman turhaa hypetystä] jonne lähes jokainen joka heitä tulee kuuntelemaan, tulee sen yhden naivin ja rehellisen asian vuoksi, ja se on rakkaudesta musiikkiin.

Enkä todellakaan, koskaan, osta second hand shopeista uudelleenmyytyjä lippuja jopa 200 % ylihintaan.

Advertisements

One thought on “Faith No More – Kirjaimellisesti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s